05.06.2019

Pinja aloitti kesätyön -- Ihanaa palautetta asiakkaalta -- Iltalehti teki jutun meistä

Ketut saivat jälleen ystävän, kun Pinja aloitti kesätyön! :) Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

KivaaTekemistä.fi -palvelun kesä alkoi jälleen iloisesti, kun saimme uuden reippaan kesätyöntekijän. ☀️

Helsingin kuvataidelukiota käyvä tuusulalainen Pinja Maaranen, 17, työskentelee mediassamme kesä-heinäkuussa.

Näin saamme päivitettyä n. 5 000 kohteen hakupalveluamme entistä ajantaisemmaksi, jotta sinun olisi helpompi viettää lomaa ja nauttia Suomen ihanasta kesästä! 

 

Miltä Pinja työ on tuntunut, onko tullut yllätyksiä?

"On yllättävää, kuinka monessa kohteessa on itse käynyt. Kohteita tunnistaa samalla, kun päivittää tietoja. Esimerkiksi höyryveturimuseo Akaalla Pirkanmaalla muistui mieleen heti, kun hoksasin sen KivaaTekemistä.fi -palvelussa. Kohteista tulee kivoja muistoja mieleen varsinkin Savon suunnalta."

Pinjalle Savo on tuttua, koska hänen perheensä mökki sijaitsee siellä suunnalla. Pinja on muutenkin tosi kiinnostunut tutustumaan esimerkiksi mökkeilyn lomassa lähialueen käyntikohteisiin, joita Suomi on pullollaan. Ehkäpä saamme lukea lukion viestintätiimmissäkin toimineen Pinjan jutun tai juttuja mediassamme alkaneen kesän aikana!

--

Oli hienoa saada kiittävää palautetta tällä kertaa Visit Ålandilta. Visit Ålandin Riitta-Lea Värelä antoi meille ihanaa palautetta keväällä:

"Suuret kiitokset todella hienosta työstä!"

Vierailimme ja toteutimme talvella monikanavaisen kampanjan Maarianhaminasta ympärivuotisena kohteena sekä KivaaTekemistä.fi- että LikeFinland.com -sivustoillamme ja sosiaalisessa mediassa sekä suomen- että englanninkielisine juttuineen ja kampanjoineen. Kaupungissa riittää vastaavaa samankokoista manner-Suomen kaupunkia enemmän nähtävää ja koettavaa, ainutlaatuista tunnelmaa - romanttistakin, jos tilanne vaatii ;) - myös kesäkauden ulkopuolella.

Kesällä Ahvenanmaa on tietenkin vertaansa vailla kohteineen. Voit tutustua saaren ja merimaisemiin vaikkapa pyöräillen, moottoripyöräillen tai vaeltaen.

Visit Ålandin iloiset Didrik ja Felicia antoivat hyviä vinkkejä ja esitteitä. Turisti-info sijaitsee Maarianhaminan keskustassa, osoitteessa Storagatan 8. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Visit Ålandin iloiset Didrik ja Felicia antoivat hyviä vinkkejä ja esitteitä. Turisti-info sijaitsee Maarianhaminan keskustassa, osoitteessa Storagatan 8. Kuva: KivaaTekemistä.fi

--

Oli hieno kunnia, kun Iltalehti ja Iltalehdelle juttuja tekevä toimittaja Timo Kiiski noteerasivat oma-aloitteisesti KivaaTekemistä.fi -mediamme. Timo kävi haastattelemassa talvella ja teki yrittäjäjutun meistä viikonlopun numeroon (16.-17.2.19) ja verkkoon helmikuussa. Iltalehden juttuun ja videoon pääset tästä.

--

Jos haluat vielä kesäkampanjan 2019 kohteestasi valtakunnallisessa mediassamme ja erotut samalla muista alueesi ja Suomen kohteista, ota yhteyttä. Kesä on aika lailla täynnä, kiitos asiakkaillemme, joista monet jatkavat vuodesta toiseen, tuoreimpana Heinolan idyllinen Harjupaviljonki nyt jo viidettä vuotta. Kiitos Anne!

 

Kesäterveisin,

Henri Elo / KivaaTekemistä.fi - LikeFinland.com

henri(a)kivaatekemista.fi, 0400 468 174 (kampanjatiedustelut)


Etsi kivaa lomatekemistä n. 5 000 kohteen hakupalvelustamme, joka toimii kaikilla päätelaitteilla: KivaaTekemistä.fi.
--
Tilaa Kivaa Tekemistä -uutiskirje. Saat kiinnostavimmat sisällöt suoraan sähköpostiisi sopivasti n. kerran kuukaudessa. Uutiskirje on helppo perua halutessasi. Tilaa tästä

 

14.02.2019

Ihanaa palautetta asiakkaaltamme ja uusia kuulumisia

Kuvassa Paula Pekonen, Muonio. Kuva: KivaaTekemistä.fi

 

Vuosi on vierähtänyt käyntiin upean lumisissa tunnelmissa ympäri Suomen.

Olemme saaneet tehdä hyviä, tavoittavia kampanjoita, mm. ensin tammikuussa pääkaupunkiseudun lumipuuhamaasta Talmasta ja edelleen nyt helmikuussa upeasta Pallaksesta ja lumikenkäilystä Pallaksella.

Sekä Talma- että Pallas-artikkelit (+ some) tehtiin uuden sisällöntuottajamme Annen toimesta myös englanniksi LikeFinland.com:iin. Näin saamme puhuteltua asiakkaidemme kohderyhmää laajemmin niin Suomessa asuvien ei-suomenkielisten kuin lähialueiden (itä, etelä) kansainvälisten omatoimimatkailijoiden osalta.

--

Ei pidä unohtaa myöskään muita kampanjoita ja jatkavia asiakkuuksia, esimerkkeinä uutena meille tullut Eläintarvike Hau & Mau sekä jatkavana Hobby Center -vapaa-ajan myymälä, molemmat Tuusulasta.

Oli hienoa, kun helsinkiläinen seuraajamme, lapinkävijä Tiina Vesterinen toteutti meille tammikuussa kaamostunnelmaisen, rauhoittavan jutun Pohjois-Lapista Ivalon maisemista, josta emme olleet aiemmin kirjoittaneet. Tutustu Tiinan juttuun ja kuviin tästä.

Inarin eteläpuolella olevan Tuulisjärven maisemia tammikuussa 2019. Kuva: Tiina Vesterinen

Inarin eteläpuolella olevan Tuulisjärven maisemia tammikuussa 2019. Kuva: Tiina Vesterinen

 

On ilahduttavaa, että monet Lapin kohteet jatkavat asiakkainamme. Tähtikohteitamme ovat Lomamaja Pekonen, Muonio; Kieringin Lomakylä, Sodankylä; taukopaikka ja lihamyymälä Pörröporo, Pello; koko perheen elämyskylä Tonttula, Kittilä sekä Lapin Luontoelämys, Kittilä.

Näin pystymme jatkossakin tuomaan Lappia vahvasti esiin mediassamme.

Lomamaja Pekonen oli yhteistyö- ja mainoskumppanina Pallas-artikkelissamme, johon haastattelimme itse yrittäjää Paula Pekosta.

Erityisesti Lappi-kampanjamme leviävät yleensä todella hyvin sosiaalisessa mediassa. Suomenkielinen pääpäivitys Pallas-jutusta levisi KivaaTekemistä Facebookissa kohdennetusti 10 400 ihmiselle ja siihen sitoutui 415 ihmistä (tykkäykset, jaot, toimet).

Oli hienoa saada Paulalta mieltä lämmittävää palautetta vuosia jatkuneesta yhteistyöstämme:

"Kiitoksia hienosta palauttteesta. Yllättävän hyvin on kampanja kiinnostanut yleisöä pelkästään viikonlopun aikana. Tästä on hyvä jatkaa. Tulee sellainen tunne, että on saanut rahalle vastinetta välittömästi.

... Kyllä pitkäjänteisyys on tässäkin etu, niin kuin monessa muussakin asiassa. Monessa yhteydessä on todettu, että ei me pelkkiä seiniä ja sänkyjä tarjota, vaan elämyksiä. Siksi onkin tärkeää tuoda esille, mitä kaikkea täällä voi tehdä ja kokea."

(julkaistu Paulan luvalla)

--

Viime päivinä olemme kertoneet kivasta hiihtolomatekemisestä niin jutuissa kuin sosiaalisessa mediassa.

KivaaTekemistä.fi -sivuston kävijämäärä viim. 12 kk aikana on ollut keskimäärin 29 300 hlöä/kk.

 

 

Ystävänpäiväterveisin,

Henri Elo / KivaaTekemistä.fi - LikeFinland.com

henri(a)kivaatekemista.fi, +358 (0) 400 468 174 (kampanjatiedustelut)

Lisää päivitettyä tietoa meistä: www

08.01.2019

Anne aloitti meillä!

Kivaa Tekemistä -palvelun tarina jatkuu uusin voimin!

Olemme iloisia siitä. :)

Viime vuonna tärkeänä apuna toimi Johanna Hurtig ja häntä ennen pitkään yli 5 vuotta yrittäjänä Sari Särkijärvi.

Sarin siirtyessä alkuvuonna 2018 uusiin haasteisiin ja Johannan keskittyessä vuodesta 2019 alkaen viestinnän opintojen loppuun saattamiseen Vaasan yliopistossa, uusi tiimimme jäsen on Anne Kinos-Järvinen (osa-aikainen sisällöntuottaja) ja itse jatkan yrittäjänä KivaaTekemistä.fi -palvelussa.

Vuonna 2019 tarkoituksemme on kasvaa ja pitää Tähtikohde-asiakkaitamme monipuolisesti ja monikanavaisesti esillä niin sivustoillamme kuin sosiaalisen median kanavissamme.

Kysy meiltä, mikä olisi sinulle paras tapa näkyä ja erottua kustannustehokkaasti mediassamme.

Talviaamun kuva toimistomme pihalta. Ainutlaatuinen, suojeltu funkkisrakennus Tuusulan Amerintiellä toimi aikanaan Amer-Yhtymän pääkonttorina, oikealla entinen Amerin tupakkatehdas. Nykyään kiinteistössä toimii useita yrityksiä. Kuva. KivaaTekemistä.fi

Talviaamun kuva toimistomme pihalta. Ainutlaatuinen, suojeltu funkkisrakennus Tuusulan Amerintiellä toimi aikanaan Amer-Yhtymän pääkonttorina, oikealla entinen Amerin tupakkatehdas. Nykyään kiinteistössä toimii useita yrityksiä. Kuva: KivaaTekemistä.fi

--

Annesta

Anne on työskennellyt aiemmin monipuolisesti viestinnän ja henkilöstöhallinnon tehtävissä. Tällä hetkellä hän opiskelee Helsingin yliopistossa ja valmistuu ihan pian kasvatustieteiden maisteriksi. Vapaa-ajallaan hän mieluiten ulkoilee koiriensa kanssa. Koiruuksien lisäksi Anne harrastaa ulkoilua, lukemista ja kirjoittamista eri harrastejulkaisuihin. :)

Olemme innokkaita kertomaan, mitä kivaa Suomi tarjoaa Sinulle vuonna 2019. Seuraa meitä sivustolla tai somessa ja muistathan, että jos mietit asiakkuutta, niin teemme osasta asiakaskampanjoita myös englanninkielisiä juttuja LikeFinland.comiin, jolloin tavoitamme myös ei suomea äidinkielenään puhuvia Suomessa asuvia sekä Pietarin seudun ja Viron Suomesta kiinnostuneita omatoimimatkailijoita.

Miten vain Sinulle parhaiten sopii!

Jos olet lukija, some-seuraaja tai hakupalvelumme käyttäjä, toivomme että viihdyt sisältöjemme parissa ja saat kivoja vinkkejä vapaa-ajan tekemiseen ja menemiseen.

Onnistunutta alkunutta vuotta!

--

Yhteistyöterveisin,

Henri Elo / KivaaTekemistä.fi - LikeFinland.com

henri(a)kivaatekemista.fi, 0400 468 174

Lisää päivitettyä tietoa meistä: www

16.12.2018

Joulukuulumisia - ja kiitos Johanna!

KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -median vuosi on ollut vaiherikas.

Alkuvuonna toinen palvelumme perustajista Sari lähti yli viiden vuoden uutteran yrittämisen jälkeen uusien haasteiden pariin isompaan yritykseen.

Häntä on paikannut huhtikuusta joulukuuhun upeasti Johanna Hurtig (kuvassa). 

Johanna oli meillä viimeistä päivää kuluneella viikolla ja totta kai hän sai asiaan kuuluvat muistamiset, koska turvasi osaltaan koko mediamme jatkuvuuden.

Parhaita paloja by Johanna: tietenkin suurin osa some-päivityksistämme eri kanavissa, kuukausittaiset kiintoisat tapahtumatärppijutut, hakupalvelumme tietokannan ylläpito, englanninkieliset artikkelit LikeFinland.com:issa.

Johanna teki myös muutaman itsenäisen juttukeikan Ravintola Backakseen, Kuninkaan Lohiin ja Suomenlinnaan, ja hän oli mukana kuvaajana kesän tärkeissä kampanjoissa Hyvinkäällä ja tietenkin Tuusulanjärven maisemissa. Tuusulanjärven kulttuurikehto sopi meille laajaan tutustumiseen siksikin mainiosti, koska KivaaTekemistä.fi on tuusulalainen yritys ja Johanna itse on Järvenpäästä. Tuusulan keskus Hyrylä sijaitsee pitkulaisen Tuusulanjärven eteläpäässä ja Järvenpää nimensä mukaisesti järven pohjoispäässä.

Lue lisää jutuistamme: uudistunut perinteikäs matkailukehto Hyvinkää (www), kulttuurikehto Tuusulanjärvi (www)

Nyt marras-joulukuussa saimme tutustua Sipooseen kahtena päivänä ja hoksasimme, kuinka freesejä uusia kohteita Sipoosta löytyykään - todellinen päiväretkeilijän unelma Helsingin itäpuolella. Kampanja on levinnyt todella hyvin. Lue lisää Sipoon uutuuksista jutustamme. Saatatpa löytää jonkin tärpin jouluvieraillesi näytettäväksi! :) (www)

Sipoon rauhoittavia merimaisemia Gumbostrandissa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

Sipoon rauhoittavia merimaisemia Gumbostrandissa. Kuva: KivaaTekemistä.fi

--

Rauhoitumme pikku hiljaa joulun viettoon. Samalla kun Johanna jatkaa lopputyönsä ahertamista - natiivimainonnasta - Vaasan yliopistossa, kerromme tammikuussa myös uusia kuulumisia siitä, miten Kivan Tekemisen matka jatkuu. Yksi on varmaa. Se jatkuu, jotta sinä voisit tutustua Suomen upeisiin käyntikohteisiin - saada siitä samalla henkistä ja fyysistä hyvinvointia niin itsellesi kuin perheellesi ja ystävillesi. :)

Kävijämäärämme KivaaTekemistä.fi:ssä on ollut viim. 12 aikana keskimäärin 30.000 hlöä/kk ( + some). Pääkohderyhmä on laadukas, aktiviteeteista ja matkailusta kiinnostuneet naiset ja perheet, painottuen väestön suhteessa Etelä-Suomeen.

Kohdennamme sosiaalisessa mediassa kampanjoitamme myös alueellisesti. Tilaa ja varaa vuoden 2019 kampanja sinun kohteellesi. Erotu mediassamme ja hakupalvelussa - ja tavoita ihmisiä laadukkaan sisältömme avulla!

Yst.

Henri Elo

henri(a)kivaatekemista.fi, 0400 468 174

--

Sipoon maalaismaisemia Hindsbyssä,

Sipoon maalaismaisemia Hindsbyssä, "Sipoon Sveitsissä", lähellä Sipoonkorpea, joka on yksi Suomen uusimmista kansallispuistoista. Kuva KivaaTekemistä.fi

07.09.2018

KivaaTekemistä.fi -yritys ja -yrittäjä haastattelussa

Suomen keskeisiin varainhoitajiin kuuluva helsinkiläinen rahastoyhtiö Dividend House haastatteli DH yrittäjätarinoita -sarjassaan KivaaTekemistä.fi -palvelun yrittäjää Henri Eloa sekä yrityksen kuulumisista että Henrin työurasta media-alalla.

Kiitos kiinnostuksesta yritystämme ja tarinaamme kohtaan!

Yrityksessä työskentelee Henrin lisäksi osa-aikaisesti Johanna Hurtig sekä uuden päätyönsä ohella silloin tällöin myös Sari Särkijärvi, joka toimi päätoimisesti palvelussamme toisena yrittäjänä vuoden 2018 alkuun saakka.

Lue haastattelu tästä!

 

 

22.06.2018

Uudet kuulumiset - Hyvää juhannusta!

Kuvasta pilkistää Finlandia-talo ja Kansallismuseon torni kauniiden valkokukkaisten pensaiden takaa Helsingin Töölönlahdella! Kuva: KivaaTekemistä.fi

Kevät 2018 on ollut meillä KivaaTekemistä.fi -mediassamme erilainen ja työntäyteinen jakso.

Yrityksemme täytti viisi vuotta tammikuussa 2018 ja yrityksemme aktiivinen perustajaosakas Sari Särkijärvi vaihtoi helmikuussa uuteen työpaikkaan tärkeän viiden vuoden yrittäjyyden ja ahertamisen jälkeen. Toimintamme sisältöjen osalta on pitkälti Sarin ansiosta vakiintunut sille tasolle, millä se on.

Toinen perustaja eli allekirjoittanut jatkaa yhä täysipäiväisesti KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -median parissa vastuualueena sekä myynti että sisällöt. Sari tekee tiettyä asioita taustalla oman aikataulunsa puitteissa.

Onnea vielä Sarille uusiin haasteisiin isommassa organisaatiossa digitaalisen viestinnän parissa!

Saimme huhtikuusta alkaen tiimiimme tärkeän vahvistuksen, kun humanististen tieteiden kandidaatti (viestintätieteet) Johanna Hurtig liittyi tiimiimme. Johanna vastaa pitkälti mm. englanninkielisten LikeFinland.com -kanavien sisällöistä (artikkelit + some) sekä osaksi myös KivaaTekemistä.fi -sisällöistä. Johanna on ollut myös juttukeikoilla mukana sekä kuvaajana että osaksi myös kirjoittajana ja tehnyt myös itsenäisiä kohdevierailuja.

Johanna Hurtig

--

Kevät on ollut vilkas, kiitos teille asiakkaat ja käyttäjät.

Murrosvaiheesta huolimatta sekä alkuvuoden kävijämäärä kuin mediamyynti ovat suunnilleen edellisvuoden vastaavan jakson tasolla. 

Kesä on jälleen kova sesonkimme, kun lomalaiset ja muutkin lukevat artikkeleita ja etsivät n. 5 000 kohteen KivaaTekemistä.fi -hakupalvelustamme (toimii kaikilla päätelaitteilla!) kivoja kesäkohteita Suomesta.

KivaaTekemistä.fi -sivuston rullaava kuukausikävijämäärä on noussut toukokuun n. 30 000:sta jo n. 37.000:een 20.6. mennessä.

Olemme toteuttaneet artikkeleita ja monikanavaisia markkinointikampanjoita viimeksi mm. Jokipiin Pellavasta, uudistuneesta Hyvinkäästä, idyllisestä Soukaisten Rusthollista Raumalla, kulttuurikehto Tuusulanjärvestä ja korkeatasoisesta Pescator Villas -majoituskohteesta Tuusulanjärven rannalla sekä perinteikkäästä tilausravintola- ja kesälounaskohteesta Kuninkaan Lohista Vantaankosken kuohujen äärellä.

Kolmesta edellä mainitusta - Hyvinkää, Tuusulanjärvi ja Pescator Villas, Kuninkaan Lohet - toteutimme myös englanninkielisen kampanjan Venäjän lähialueille ja Viroon sosiaalisessa mediassa kohdennettuna. 

FI-artikkeleihimme pääset näppärästi tästä ja ENG-artikkeleihin tästä.

Lähiviikkoina on luvassa artikkelit mm. kahdesta upeasta kotimaan taidekohteesta... Myös Seikkailupuisto Huipusta, Espoossa, on luvassa juttua, kuva alhaalla. :)

--

Tähtikohde-asiakkaamme saavat huikean hyödyn, koska nousevat aina kärkeen sivustolla ja hakutuloksissa! Nostamme käytännössä kaikki kampanja-asiakkaamme muiden markkinointitoimien lisäksi Tähtikohteiksi sivustollemme KivaaTekemistä.fi + LikeFinland.com vuoden / kauden ajaksi.

Mediamme kautta tavoitat paitsi kotimaan naiset ja perhematkailijat myös Venäjän lähialueiden ja Viron Suomesta kiinnostuneet omatoimimatkailijat LikeFinland.com -sivuston ja -kampanjan kautta.

Kysy lisää tehokkaista kampanjavaihtoehtoistamme: henri(a)kivaatekemista.fi, 0400 468 174

Ihanaa juhannusta ja keskikesän juhlaa!

Toivottaa: Kivaa Tekemistä -tiimi :)

Kirjoittaja: Henri Elo

Henri Elo

13.04.2018

Kevät tulee ja se näkyy - uutisia!

Kuvan lähde: Suomen Tivoli

Kevät on vilkasta aikaa KivaaTekemistä.fi -mediassa.

Sovimme parhaillaan asiakkaidemme tärkeistä kevään ja kesän markkinointikampanjoista. Vieläkin ehtii mukaan, jos tavoitteena on kesän asiakasmäärien nosto ja kohteen tunnetuksi tekeminen aktiivisten naisten ja perheiden pääkohderyhmässä alueellisesti ja/tai valtakunnallisesti.

 

Mistä tietää, että kevät on tullut?

Monissa Tähtikohteissamme näkyy iloisia kevään merkkejä! 

Suomen Tivoli avaa 130-vuotisjuhlakiertueensa Järvenpäässä pe 13.4.2018. Katso tarkemmin tästä.

Erilainen puutarha- ja pihamyymälä Kivapiha Mäntsälässä avaa myös lauantaiaukiolonsa 14.4. Luvassa mm. belgialaisia vohveleita ja Peräkonttikirppis! (www)

 

Soittelin yhdelle pitkäaikaisimmista Tähtikohteistamme, Kaivolan perinnetilalle & Willa Fanttiin, joka sijaitsee Lahden Nastolassa. Norsuja on nyt jopa yli 17 000! Norsutilan emäntä Auli Jyllinvuori-Mäkinen kertoi, että valaistuksia ja sisustuksia on uudistettu. Kaivola avaa ovensa perinteisesti Ohjelmallisella lauantailla 5.5. klo 12-16 osoitteessa Pitkätie 195, Nastola. Paikalla mm. Arttu Lindeman! Katso esite tästä (pdf).

 

Kävijöitä ilahduttavasti

KivaaTekemistä.fi -palvelun kävijämäärä (istunnot) oli helmikuussa 30 300 ja maaliskuussa 26 800, molemmissa kasvua vuoden takaisesta.

Olemme toteuttaneet viime viikkoina tärkeitä, tavoittavia kampanjoita mm. Suomen luontokeskus Haltiasta Espoossa ja Kettukallion Elämystilalta Lohjalla.

Näihin ja moniin muihinkin juttuihimme pääset tästä. Haltiasta toteutimme myös englannikielisen kampanjan LikeFinland -kanavissa Pietarin seudun ja Viron omatoimimatkailijoille sekä Suomessa asuville englanninkielisille. ENG-juttuumme pääset tästä.

KivaaTekemistä.fi -palvelussa on aloittanut uusi harjoittelija, viittä vaille valmis viestinnän korkeakouluopiskelija Johanna Hurtig Järvenpäästä. Johanna hoitaa mm. osaa sisällöntuotannosta. :)

 

Kirjoittaja ja kampanjatiedustelut: Henri Elo, 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi

23.02.2018

Uusi kävijäennätys ja uutta mediassamme 2018!

Vuosi on vaihtunut ja uusi vuosi 2018 on lähtenyt täydellä höyryllä eteenpäin!

Toteutimme vuodenvaihteessa ja tammikuussa kolme isoa, tavoittavaa Lappi-kampanjaa: ensimmäisen uudistuneesta ja uusien yrittäjien avaamasta Kemin erämaahenkisestä majoituskohteesta Savotasta (www), toisen laajana Länsi-Lapin kokoomajuttuna ja -kampanjana käsittäen niin Pellon, Kolarin Ylläksen kuin Muonion kohteita (www) sekä kolmannen paluumatkalla uudelleen herätetystä aidosta lapinkylästä Kieringistä Sodankylän luonaisosassa (www).

Kampanjamme ovat monikanavaisia ja teemme asiakkaiden hyväksi töitä vuosikellon ympäri. Tähtikohteena asiakkaamme löytyvät ja näkyvät laajassa KivaaTekemistä.fi / LikeFinland.com -palvelussa ensimmäisten joukossa, pääsevät usein esiin sosiaalisen median kanaviimme sekä tärppisisältöihimme.

Tästä päästäänkiin näppärästi tuoreeseen Hiihtolomatärpit -kokooma-artikkeliin (www). :)

Helmikuun Kuukauden kohteeksi valitsimme upean, uudistuneen Tuusulan keskustaajaman Hyrylän uusine sisustus- ja lifestyle-myymälöineen sekä ravintoloineen (www). Tiesitkö, että Tuusulaan on tulossa jälleen asuntomessut kesällä 2020. Tontit Hyrylän kupeesta Rykmentinpuistosta ovat varattavissa nyt!

--

Teimme viime vuonna kävijäennätyksen 411 000 (istunnot KivaaTekemistä.fi -hakupalvelu + -media), jossa on kasvua 28 prosenttia vuodesta 2016.

Yrityksemme täytti tammikuussa 5 vuotta. Yrityksemme co-founder -perustaja Sari Särkijärvi siirtyi helmikuussa osa-aikaisesti uusien haasteiden pariin digitaalisen viestinnän saralla pitkän yksin- ja kaksinyrittämisen jälkeen. Sari kuitenkin jatkaa yhä Kivaa Tekemistä mm. some-postauksin ja Suomen ihanimmat -artikkelein. :)

Jatkossa laajennamme kirjoittajakuntaa ja myös Henrin vastuu korostuu myynnin ohella myös sisällöntuotannossa ja sen koordinoinnissa. Henri on kirjoittanut yksin tai kanssakirjoittajana kymmeniä artikkeleita mediaamme tähänkin saakka.

Jos haluat erottua näkyvyystuotteellamme, jollaista ei ole muualla tarjolla, varaa kevät- tai kesäkampanja nyt. Henri Elo, p. 0400 468 174, s-posti henri(a)kivaatekemista.fi

--

Kuvassa upean pääkaupunkimme Töölönlahti parhaimmillaan jää- ja lumipeitossaan kirpsakassa pakkasessa 22.2. Ympärillä lukuisat Suomi-ikonit Olympiastadionista Oopperataloon, Finlandiatalosta Kansallismuseon kautta Musiikkitaloon - Linnunlaulun majesteettisia huviloita ja Lintsiä unohtamatta! Kuva: KivaaTekemistä.fi

23.12.2017

Vuosi 2017 meni hyvin - Kiitos ja Hyvää Joulua

Kuva: Lomamaja Pekonen, Muonio

Kiitos Teille lukijat, asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme vuodesta 2017. Kävijämäärän kasvu on ollut n. 30 prosentin tasoa ja myös KivaaTekemistä.fi -mediamyynti on kasvanut.

Syys-marraskuun keskimääräinen kävijämäärä KivaaTekemistä.fi -mediassa oli 30 000 hlöä/kk (+24 %/v), pääkohderyhmä aktiiviset naiset ja perheet.

Viimeksi jouluviikolla kysyimme keskenämme, miten voisimme tuoda Tähtikohteitamme esiin paremmin lähipäivinä. Tähtikohteena olet jatkuvassa seurannassamme ja mediamme kanavissa ja sisällöissä esillä sekä ihmisten löydettävissä vuoden ympäri.

Tässä tuore engl.kielinen LikeFinland.com -artikkelimme Suomen lähialueiden matkailijoille englanniksi. Se leviää somessa mm. Venäjällä! :)

Fun things to do in Helsinki region on Christmas time

Vuosi 2018 tulee olemaan kasvun ja uudistumisen aikaa, sillä saimme nyt loppuvuonna 4-5 kiinnostunutta freelancer-edustajaa ympäri Suomen. Aika näyttää, miten yhteistyö heidän kanssaan etenee ja miten Kivaa Tekemistä -tiimi kasvaa... :)

Viimeisimpiin sisältöihimme ja kuulumisiimme voit tutustua tuoreessa uutiskirjeessämme tästä ja tilata kiintoisan, sopivasti parin viikon välein ilmestyvän uutiskirjeemme tästä.

Rauhaisaa Joulun aikaa & Hyvää uutta vuotta 2018!

Sari ja Henri

10.10.2017

Kasvu jatkui syyskuussa - isot odotukset syyslomasta

Kuva syksyltä 2017 - Sipoonkorvesta, Bisajärven lähistöltä, löytyi ihanaa samettista sammalta syksyn lehtien alta. <3 KivaaTekemistä.fi

Kivaa Tekemistä -median kasvu jatkui jälleen syyskuussa.

Kasvoimme kävijämäärällä mitattuna 19 % vuoden takaisesta syyskuusta. Kävijämäärä 30 400 hlöä jakautui: pääsivusto / hakupalvelu 17 900 + media / artikkelit 12 500. 

Huom. Kampanjoita tukevat bannerit näkyvät läpi sivuston molemmissa osioissa!

KivaaTekemistä.fi -kävijämäärä

Pääkohderyhmämme on laadukas naiset ja perheet, painottuen väestön suhteessa Etelä-Suomeen.

Viimeisimpiä asiakaskampanjoitamme ovat olleet Kivapiha, Mäntsälä (www); Suomen suurin LEGO-tapahtuma, Vantaa (www); Exit Room Helsinki (www) ja Aulangon Rauha, Hämeenlinna (www). 

Iso sisältö ja kampanja meillä on perinteisesti myös Kivaa syyslomatekemistä 2017 -tärppijulkaisu, joka julkaistiin 6.10. ja jonka levitys ja markkinointi (sivusto + some) jatkuvat monikanavaisesti koko ajan syyslomaviikoon 42 saakka.

Tuomme tärpeissä esiin Tähtikohteitamme laajasti, jotta ne löydettäisiin syyslomakohteina entistä paremmin, ja jotta lukijamme saisivat kiintoisia vinkkejä kivaan syyslomailuun ja syyslomatekemiseen. Useimmissa julkaisun kohteissa olemme myös itse vierailleet ja kohteet hyviksi todenneet. :)

Syyslomatärppeihin pääset tästä ja syysloman kuvakisaan, upeisiin lukijoidemme lähettämiin kuviin, tästä.

Ihanaa, raikasta syyslomaa!

**

Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä kanssamme, oletpa sitten lomakeskus, käyntikohde, tehtaanmyymälä tai putiikki, kunnan matkailutoimi tai matkailuyritys, ota yhteyttä.

Teemme kampanjoita valtakunnallisesti ympäri vuoden, emmekä unohda asiakasta laskunmaksun jälkeen. Käytännössä kaikki kampanjamme sisältävät myös Tähtikohde-näkyvyyden 12 kk (FI+ENG), eli kohteen paremman löydettävyyden mediassamme + kymmeniä toistoja sisällöissämme vuoden ympäri (tai koko kauden ajan), jolloin erotut varmasti kilpailijoistasi.

Pyydä tarjous Henriltä, 0400 468 174, henri(at)kivaatekemista.fi

« Edelliset 10