15.08.2016

Uusi kuukausiennätys on totta!

YES!! Pamautimme jälleen uuden kuukausikävijäennätyksen KivaaTekemistä.fi -palvelun historiassa.

Heinäkuussa 2016 pääsivustolla eli hakupalvelussa vieraili 31 400 kävijää ja artikkeleissa eli median puolella 23 400 lukijaa.

Yhteensä näistä eli teistä ja meistä tulee 54 800. Kiitos siitä, että hakupalvelumme ja aidot artikkelisisältömme kiinnostavat!

Erittäin vilkkaita päiviä KivaaTekemistä.fi -palvelussa olivat mm. 5.7. ja 13.7., jolloin sekä hakupalvelussa että artikkeleissa saavutettiin kummassakin reilusti yli 1 000 päiväkävijää. 5.7. julkaisimme artikkelin Siuntion Sjundbyn linnasta ja melonnasta, 13.7. puolestaan kerroimme fiiliksiä "Kainuun meren" ääreltä Vaalasta.

Kivaa Tekemistä Facebookin viikkotason kävijät ovat olleet viim. 4 viikon aikana keskimäärin 36 900 suurimman kohderyhmän ollessa Naiset 35-44v (ja sitä kautta perheet).

Jatkamme asiakaskampanjoita myös syksyllä ja kyselemme myös kesän asiakkailtamme kuulumisia. Kerromme niistä myöhemmin. Viime kesän kampanja-asiakkaistamme valtaosa teki kävijä- tai myyntiennätyksen. (www)

Jos haluat aidointa näkyvyyttä ja parasta myyntiä kohteellesi, ota yhteyttä Henri 0400 468 174, niin vaihdetaan kuulumiset tai tulemme käymään ja teemme kampanjan pois alta ennen uusia syksyn isoja uudistuksiamme.

Huom. Kaikki kampanja-asiakkaamme nostetaan palvelumme Tähtikohteiksi 12 kk ajaksi. (www)

Päivitimme viime viikolla myös sivua, jossa kerromme, keitä oikein olemme. (www)

Pirteää loppukesää toivottelee Kivaa Tekemistä -tiimi. :-)

14.07.2016

Kävijämäärä nousee jälleen - paljon onnistuneita kampanjoita

Jälleen on se aika, kun ihmiset etsivät tekemistä ihanasta loma-Suomesta hurjaa tahtia! Seuraavassa on www.KivaaTekemistä.fi -hakupalvelun kävijämäärä viim. 31 päivän ajalta 13.6.-13.7.2016, lähde Google Analytics / Mediaporras Base. Päivittäinen kävijämäärä pelkästään hakupalvelussamme on yli 1 000 henkilön tasoa.

Pääkohderyhmämme on naiset 25-60v (ja sitä kautta perheet).

Kävijämäärä KivaaTekemistä.fi -haku 13.6.-13.7.2016

Tämän lisäksi Kivaa Tekemistä -artikkeleita luetaan vilkkaasti ja palvelumme kokonaiskävijämäärä (hakupalvelu + artikkelit) viim. 31 päivän ajalta on 48 000!

Suosittuja kampanjasisältöjämme kesä- ja heinäkuussa ovat olleet uutuusjärjestyksessä: ihana Oulujärven kesäkunta Vaala, Varsinais-Suomen helmi Uusikaupunki, Siuntion Sjundyn linna ja Melontakeskus, Heinolan ihastuttava Harjupaviljonki, Tykkisluuppi-meriseikkailut Helsingin edustalla, Sipoon kohteet ja Gumbostrand, Tiedekeskus Heureka, Jokipiin Pellavan tehtaanmyymälä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla sekä perheyritys Pii Poon uudet legomyymälät Vaasassa ja Helsingissä!

Näihin ja muihin kesän juttuihimme pääset helposti tästä (www).

Sisältöjä on riittänyt ja olemme saaneet ne hyvin esille sekä mediamme että sosiaalisen median kautta. Suomi on täynnä upeita kohteita ja tapahtumia, jotka ansaitsevat tulla löydetyiksi. Jos olet kiinnostunut kesä- tai syysnäkyvyydestä tehokkaassa, tavoittavassa ja aidossa mediassamme, katso mediakorttimme (www) ja ota yhteyttä.

Toteutimme kesäkuussa laajan sivustouudistuksen yhdessä yhteistyökumppanimme, tamperelaisen mainostoimisto Mediaportaan, kanssa. Kivaa Tekemistä -palvelun ulkoasu on nyt freesimpi ja käytettävyyttä on parannettu asiakaspalautteen pohjalta. Hakupalvelu ja uniikit artikkelimme nivoutuvat nyt entistä ehyemmäksi kokonaisuudeksi. Palvelumme toimii kaikilla päätelaitteilla.

Ihanaa kesän jatkoa ja entistä helpompaa lomailua!

03.05.2016

Ihana kesäsää

Viime viikonloppu kului uniikin eteläsuomalaisen kaupungin ainutlaatuisten kohteiden lumoissa. Kirjoitamme lisää toukokuun puolivälissä.

Kiitos vielä teille, jotka lähetitte ehdotuksia Suomen ihanimmat majatalot -julkaisuumme (www). Se on yksi viime aikojen eniten levinneistä sisällöistämme, pelkästään Facebook-tavoittavuus tähän mennessä yli 33 000 henkilöä. Juttua on luettu jo yli 1 700 kertaa (ei verrattavissa printin levikkeihin). 

Muita tärkeitä, tavoittavia kampanjoitamme ovat olleet mm. Tivoli Sariolan kiertueen aloitus Lahdessa (www) sekä aivan huhtikuun alussa julkaistu artikkelikampanja erilaisesta piha- ja puutarhamyymälästä Kivapihasta nelostien varressa Mäntsälässä (www).

Kasvu jatkuu. KivaaTekemistä.fi -palvelun kävijämäärä maalis-huhtikuussa ylsi molempina kuukausina yli 20 000 henkilöön (kasvu vuoden takaisesta +24 ja +35 %). Profiilimme on laadukas, pääkohderyhmä naiset 30-60v (ja sitä kautta perheet). Juuri naiset suunnittelevat perheiden kesälomia ja kesätekemistä.

Useimmat viime kesän kampanja-asiakkaistamme tekivät myynti- tai kävijäennätyksen (www). Jos haluat tehdä kohteesi markkinoinnista vaikuttavaa ja kustannustehokasta AITOA SISÄLTÖMARKKINOINTIA, varaa Kivaa Tekemistä -kesäkampanja nyt toukokuun aikana, niin tulemme käymään. Kesäkuun varauksille emme voi luvata tiettyä, toivottua kampanja-ajankohtaa.

Soita Henri 0400 468 174 tai lähetä sähköpostia henri (at) kivaatekemista.fi.

Suomi on täynnä upeita lomakohteita, aktiviteetteja sekä uniikkeja myymälöitä, joista monet eivät tiedä vielä mitään!

23.03.2016

Kevät keikkuen tulevi.

KivaaTekemistä.fi -palvelun alkuvuosi on ollut melkoista haipakkaa. Olemme saaneet tehdä kampanjoita upeiden asiakkaidemme kanssa, esimerkkeinä Hankasalmi ja Häkärinteet, Muuramen Riihivuori, FunGo Seikkailuminigolf Helsingissä, perinteikäs Lomamaja Pekonen Muoniossa sekä kaikkien aikojen laajin kampanjamme Kuukauden kohde Vantaa nyt maaliskuussa.

Tutustuimme Vantaalla omakohtaisesti niin Heurekaan, kaupunginmuseoon, Suomen ilmailumuseoon, SuperParkiin kuin valloittaviin Hämeenkylän kartanoon ja Kuninkaan Kartanoon. Kysyimme kuulumiset ainutlaatuisesta BRQ Festival Vantaa -vanhan musiikin tapahtumasta, joka järjestetään upeassa miljöössä Helsingin pitäjän kirkonkylässä - Vantaalla siis - elokuussa. Lue Vantaa-kokemuksemme.

Vantaa-sisältö levisi pelkästään Facebookissa kohdennetusti muutaman päivän aikana 64 000 henkilölle (!) keräten 3 700 aitoa sitoutumista (tykkäykset, jaot jne.). Artikkelia on luettu tähän mennessä 4 400 kertaa (ei verrattavissa printin levikkeihin).

Jos sinä haluat tehdä käyntikohteesi, kuntasi tai esimerkiksi erottuvan myymäläsi markkinoinnin helpoksi aidon, tavoittavan ja kustannustehokkaan sisältömarkkinointikampanjamme avulla omassa KivaaTekemistä.fi -mediassamme + sosiaalisessa mediassa, otathan yhteyttä hyvissä ajoin ennen kesää: Henri 0400 468 174, henri(a)kivaatekemista.fi.

Kesä on sesonkimme ja suurin osa kesän 2015 asiakkaistamme teki kävijä- tai myyntiennätyksen. Lue lisää.

Alla on esitetty KivaaTekemistä-fi -palvelun kävijämäärän kehitys tammikuusta 2014 helmikuuhun 2016 (ei sisällä sosiaalista mediaa, jolla tavoitamme julkaisuista riippuen n. 20 000 - 50 000 hlöä/vko).

Tilastoja

30.12.2015

KivaaTekemistä -palvelun väki kiittää kuluneesta vuodesta 2015.

KivaaTekemistä -palvelun väki kiittää kuluneesta vuodesta 2015. 

Myös marraskuun kävijämäärä ylitti 20.000 laadukkaassa aktiivisten naisten 30-60v (+ perheiden) kohderyhmässä. 

Saimme tehdä upean kampanjan Tuusulan uudistuneesta Sahankulman kauppakeskuksesta, josta löytyy Suomen laajin Yankee Candle -tuoksukynttilävalikoima sekä uusi lennokkien ja radio-ohjattavien laitteiden erikoisliike Hobby Center. Lue lisää.

Asiakastyytyväisyydestä kertoo se, että saimme valita joulukuussa Kuukauden kohteeksi Pirilän Kukkatalon Raision myymälän, kun keväällä teimme vastaavan sisällön saman yrityksen Tuusulan myymälästä - oikeammin sanottuna elämyskeitaasta!

Ihan vuoden lopulla julkaisimme kokoomajutut shoppailukohteista ja kivasta joululomatekemisestä upeissa Tähtikohteissamme. :)

Lopuksi uuden vuoden lupaus: Teemme asiakkaiden näkyvyyspanosten eteen kaiken voitavan myös alkavana vuonna.

Kivaa ja menestyksekästä uutta vuotta lukijoille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneillemme!

Muonio kaamos