KULT Live: Jolly Jumpers
KULT
Esittely:
Viiden tähden paluun tehnyt Jolly Jumpers Kult liveen
Maaliskuussa ilmestynyt Jolly Jumpersin yhdeksäs albumi “Rural Slang” sai sekä kriitikot että ostavan yleisön hullaantumaan. Levy sai täydet viisi tähteä liki kaikissa arvosteluissa, mukaanlukien Helsingin Sanomat ja Soundi. Lisäksi Jolly Jumpers nousi Suomen virallisen listan fyysisten albumien ykköseksi.
Jolly Jumpers keikkailee harvakseltaan, ja kaikki levynjulkaisukeikat Helsingissä, Tampereella ja Oulussa olivat loppuunmyytyjä. Jos kevään keikat jai kokematta, kannattaa nyt olla ajoissa liikkeellä.
Tyrnävällä vuonna 1980 toimintansa aloittanut Jolly Jumpers on suomalaisen vaihtoehtorockin toteemi. Bändin musiikkia on kuvailtu mullanmakuiseksi americanaksi, tundragarageksi ja pottupeltobluesiksi. Yhtyeen ytimen muodostaa alkuperäinen trio Petri Hannus, Marko Leuanniemi ja Keijo Pirkola, jota nykyisessä kokoonpanossa vahvistavat Arimatti Jutila (mm. The Flaming Sideburns, Riitaoja) ja Jukka Nousiainen (mm. Räjäyttäjät, Jukka Nousiainen Trio).
Ennakkoliput 22 € + tilausmaksut (alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta www.lippu.fi)
Ovi 24 € (mikäli lippuja jäljellä)
Eteispalvelumaksu 4 €
K18
Ovet klo 19
Konsertti järjestetään seisovana.
Huom! KULT-klubi ei ole esteetön. Lisätiedot: https://kulttuuritalo.fi/kult/kavijalle