Mathias Sandberg Trio
Teatteri Provinssin päänäyttämö
Esittely:
Hard swingin', groovy and soulful jazz
Mathias Sandberg, kitara
Zacharias Holmkvist, kontrabasso
Stefan Brokvist, rummut
Jazzkitaristi ja säveltäjä Mathias Sandberg, jota amerikkalaisessa musiikkilehdessä Jazziz Magazine on kutsuttu "yhdeksi Suomen parhaiten
varjelluista salaisuuksista", kuuluu maamme aktiivisimpiin jazzmuusikoihin. Hän on opiskellut New Yorkin Manhattan School of Musicissa ja Bostonin Berklee College of Musicissa, ja työskennellyt mm. Georg Riedelin, Pierre Swärdin, Peter Asplundin, Nick Mancinin, Jukka Eskolan, Teppo Mäkysen ja Manuel Dunkelin kanssa. Sandberg tekee vuosittain satakunta jazzkonserttia ja on kiertänyt sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.
Mathias Sandbergin debyytti-soololevy The Doctor on saanut ylistäviä arvosteluja molemmilla puolilla Atlanttia ja sitä on soitettu ahkerasti jazzradiokanavilla Euroopassa, Yhdysvalloissa, Etelä-Amerikassa, Aasiassa ja Australiassa. Sandbergin pitkään odotettu uusi triolevy The Captain ilmestyi 2023, ja yhtye teki levyn myötä 60 konsertin levynjulkaisukiertueen Enontekiöltä Helsinkiin (mm. Pori Jazzin kautta).
Konsertissa kuullaan trion omalaatuista ”hard swingin', groovy & soulful jazz”-sekoitusta vahvoilla melodioilla, rytmisesti leikkisää improvisaatiota ja lähes telepaattista yhteissoittoa.
”This is an excellent album... swings from start to finish” (Jazz Journal, UK)
”Superb album... such a fresh take on the genre.” (Rochester City News, USA)
”Maailmanluokkainen on se sana, joka levystä nousee väistämättä mieleen... yksi Suomen parhaiten varjelluista salaisuuksista. Todellakin!” (Karjalainen)
”Mathias Sandberg trio tekee todellista jazzlähetystyötä intiimillä otteella koko Suomeen.” (SuomiJazz)